Me ei oltu onnellisia kumpikaan. Elettiin toistemme kanssa, koska ei tiedetty paremmasta. Kummallakaan ei ollut uskallusta lähteä. Kumpikaan ei uskaltanut lopettaa suhdetta.
Lopulta se oli väistämätön paha. Avioero. Pitkän parisuhteen päättyminen.
Miten helvetissä mä selviän tulevaisuudessa yksin? Kenen kainaloon käperryn huonon päivän jälkeen? Kenelle laitan viestiä niin hyvässä kuin pahassa?
Mun on pakko oppia elämään yksin. Tahdon oppia rakastamaan itseäni. Hyväksyä virheeni ja jättää menneisyyden taakseni. Haluan aloittaa alusta itseni kanssa. Haluan nauttia, olla onnellinen.
Tää on uuden matkan alku, vaikka se ei tule olemaan helppo. Onneksi on ystäviä, sukulaisia ja perhettä, jotka auttavat niinä synkkinä hetkinä ja kannustavat jatkamaan eteenpäin.
Kesän jälkeen olen virallisesti eronnut, virallisesti vapaa nainen. Tiedän, että tulen selviämään. Tavalla tai toisella. Olen vahva.
Ikävää palata kirjottamaan blogia ilmottamalla tällaisesta asiasta, mutta aina ei kaikki mee kuten suunnittelee. Kun kumpikaan ei oo onnellinen yhdessä ollessaan, onko suhteessa todellisuudessa enää mitään järkeä. Soutamista ja huopaamista kesti niin pitkään, että ero oli välttämätön paha. Erosta sovittiin jo joulukuun alussa ja eropaperit laitettiin menemään vuoden vaihteessa. Harkinta-ajalla ollaan ja kesän jälkeen avioero on lopullinen.
Toivon onnellisuutta sulle, jonka kanssa jaoin lähes yhdeksän vuotta elämästäni. Mä en sitä pystynyt sulle tuomaan. Olin väärä ihminen siihen hommaan.
Mutta siirrytään tähän hetkeen. Muutin omilleni ja mulle jäi tää ihana maastonakki.
 |
| Ninja on rakkaus |
Tulevaisuudessa keskityn siihen ja itteeni. Teen asioita, jotka on mulle tärkeitä. Vietän aikaa ihmisten seurassa, jotka saa mut nauramaan ja tuntemaan oloni hyväksytyks. En halua jäädä suremaan tai jämähtää paikoilleen vaan suuntaan katseen kohti tulevaa.
Haluun olla onnellinen.
