Hiukset kasvanut ja väri kulunut, joten oli aika värjätä hiukset uudelleen. Syy, miksi tätä ennalta tuntematonta hiusväriä päätin kokeilla, oli mukana tuleva värinpoisto.
Väripaketin sisältö |
Huomio! Pakkauksen mukana tulee vain yhdet todella huonot hanskat eli kannattaa ostaa ennen värjäämistä kertakäyttöhanskoja. Itselläni on hiusten värjäämistä varten paketillinen kaapissa.
Värinpoiston sekoitus ja päähän laitto. Vaikka tein värinpoiston vain juurikasvuun, ainetta ei paljoa yli jäänyt. Koko pään värinpoistoa varten tarvitsisin toisen paketin.
Noin puolen tunnin odotus ja tässä lopputulos värinpoiston suhteen:
Lähtötilanne |
Värinpoisto levitettynä päähän |
Huuhdeltuna ja kuivattuna (narkkari kyylää) |
Levitin värin päähäni sutia apuna käyttäen. Värin haju oli omaan nenään ällöttävä... Latvoihin väriä ei paljoa jäänyt, joten tässäkin tapauksessa se toinen paketti olisi ollut tarpeen, jos koko päätä värjäisin. Onneksi se ei ollut tällä kertaa tavoitteeni! Pidin väriä päässäni n. 45 minuuttia.
Väri päässä |
Annoin hiusten kuivua rauhassa yön yli ja tässä lopputulos luonnon valossa.
Juuri selkeästi muuta hiusta vaaleampi |
Latvat jo entuudestaan värjätty |
Kyllä tällä kehtaa ihmisten ilmoilla olla |
Lopputunnelmat kyseisestä tuotteesta:
Riittämätön omiin hiuksiin jos olisin haikaillut koko pään värjäämistä. Hanskat... Onneksi oli omat. Värin haju aivan kammottava omaan nenääni (vrt. esim. Crazy color tai Pravana). Kestosta en osaa vielä sanoa sanaakaan, mutta toivotaan etten joudu heti ensi viikolla hiuksia värjäämään uudelleen. Ns. markettihiusväriksi yllättävän hyvä eikä ole kalliskaan (n. 12e paketti). Tulee kuitenkin jäämään omalta osaltani hätätapaustavaraksi tosin ei miksikään järin huonoksi sellaiseksi.
Shokkivärejä on nykyään niin montaa erilaista, että se oma suosikki löytyy vain rohkeasti kokeilemalla. :)
~Elina~